maanantai 2. tammikuuta 2012

Baby you're a firework

Noniin, hyvää vuotta 2012 kaikille! Meidän uusivuosi vaihtui Tampereella hotelli Ilveksen yökerhossa. Oli kieltämättä todella hauska ilta, vaikka ei pieniltä ongelmiltakaan vältytty. Ja en kyllä yllättynyt siitä uutisesta, että se olen minä, joka pääsi koheltamaan.
Laitoin mustan mekon, jonka kanssa päätin laittaa mustat sukkahousut. Ainoat mustat sukkikset jotka löysin, niissä oli kämmenen kokoinen reikä haaroissa. No, päätin laittaa ne paremman puutteessa (eikö tässä ole jo aika vahvasti katastrofin ainekset valmiiksi koossa?).
Baarissa ollessamme matkalla kohti tanssilattiaa, baaritiskin edessä joku oli tiputtanut lasinsa lattialle. 
Neste, lasinsirut, jäänpalat vs. hieman hiprakkainen Jenni ja korkkarit. Tyhmempikin varmaan osaa jo piirtää mieleensä tarinan seuraavan käänteen. Kaaduin lattialle, nyt on pepussa mustelma, kädet täynnä lasinsiruista tulleita verta vuotaneita viiltohaavoja, ja suuri häpeä niiden hävyttömien "salaa" rikki olevien sukkisten takia :-D En yleensä kaatuile baarissa, mutta nyt kävi näin. Muuten uusivuosi oli oikein hyvä! Ilotulitukset oli aika siistit, ja siinä vaiheessa alkoi hieman niskakarvat nousemaan pystyyn kun Musen Knights Of Cydonia alkoi soimaan!






Nyt on aika jännittää viikon päästä alkavaa ensimmäistä harjoittelua terveyskeskuksessa! Mä kyllä jotenkin jaksan uskoa että hyvin se menee, mutta ainahan jotain voi mennä pieleen. Mutta veikkaan silti, ettei kenenkään kannata hankkiutua terveytensä kanssa ongelmiin, ihan vaan vaikka sen takia, että voitte joutua mun hoidettavaksi. Monet meidän luokkalaiset ovat sanoneet, että heitä melkeinpä enemmän pelottaa kuin jännittää, mutta toistaiseksi oma jännitykseni on pysynyt ihan positiivisena perhosia vatsassa -jännityksenä. Luulen, että perhoset riehaantuu, ja loppuviikkoon mennessä jännitys muuttuu paniikiksi :D Varsinkin jos viime tingassa tilaamani työkengät eivät saavu ajallaan... 

Oon siivonnut ihan koko päivän. Semmoset kolme tuntia. Meillä kävi äsken joku nainen kattomassa tätä kämppää. Kävin jopa pumpulipuikoilla siivoomassa suihkukaapin saumat...! Ja se nainen käveli vaan kämpän ympäri, eikä ees menny tutkimaan suihkukaapin saumoja. Aika kummallista, mutta se onneks sanoi heti ensimmäisenä että "Onpas täällä siistiä!" :D Luojan kiitos se ees huomasi, että mä tosissaan yritin ihan parhaani. Hän kyllä vaikutti kiinnostuneelta, toivottavasti tärppää!

Tähän loppuun vielä niin hellunen video!!! En tykkää JVG:stä, mutta lapsista tykkään <3 :-D Poitsut tuskin vois olla ton enempää koviksia?

Hihii ihania <3 Ja keskimmäisellä on niin paljon mitaleja kaulassa et hyvä kun pystyssä pysyy! Asennetta!


4 kommenttia:

  1. Toivottavasti saatte asunnon menemään. Ja Hyvät Uudet Vuodet! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! :) Ja eiköhän tää löydä uudet asukkaat pian, ainakin kyselyitä on tullu jotain viistoista! Jee =)

    VastaaPoista
  3. ihanalta kuulostava uusivuosi :DD voi jenni-kulta <3 ja meidän viestit taas ;D jenni: "ei lsöttäää hei!!!! :Dddds en riiö kato" minä: "Eijö!! :d hha maparotnonta!!" :DD oot paras <3
    t. ehkä tunnistat mut noista viesteistä :DD

    VastaaPoista
  4. Abbe rakas :---------D En olis voinu olla tunnistamatta... <3 ja nauroin ihan hulluna noille meidän viesteille - TAAS! :D:DD Onko uuttavuotta ilman meidän fiksuja tekstailuja?
    Esim mä laitoin jossain vaiheessa: "Ou mai seijer!!!!!!" (MITÄ?????)
    SÄ vastaat: "Mitb£!!! Omaq:D:>: ed me nkaa heruannas!! M2 rakartan sta! <3"

    Niin mäkin sua..... <3

    VastaaPoista