torstai 5. tammikuuta 2012

Muutto lähestyy ja ostoslista pidentyy

Oltiin eilen katsomassa uusi Sherlock Holmes -leffa, se oli kieltämättä hyvä! Varsinkin kun siinä oli Jude Law, mutta toki muutenkin (<3). Viimeinen viikko lomaa, ja maanantaina alkaa alkuvuoden lirut housuun laskevin tapahtuma; työharjoittelu. Täytyy myöntää että nyt alkaa jo vähän jännittää enemmän, kun tietää että se on niin lähellä. En usko osaavani mitään.
 Kävin ostamassa tänään työkengät, ja peruin tilauksen yksistä ylihienoista pinkeistä työkengistä, koska ne ei olisi ehtineet tulla ajoissa perille pienen sotkun takia. Lasku oli nimittäin mennyt sähköpostissani roskapostiin, enkä luonnollisesti sitä tajunnut, ja ennen maksua en voinut saada kenkiä. No, nyt ostin semmoiset tylsät ja tavalliset, mutta ne on kyllä hyvät jalassa. Ja se nyt on todellakin tärkeintä, koska joudun kuitenkin seisomaan lähes koko päivän.

Muuttokin kolkuttelee ovella, mutta emme tiedä vielä tarkkaa aikaa. Ja iloiset uutiset lisääntyy, sillä se nainen joka kävi katsomassa meidän nykyistä kämppää, muuttaa tänne :) Kiva juttu, ettei tarvi maksaa helmikuun vuokraa.
Ja mikä ihmeellisintä, naapurit eivät ole melkein kuukauteen pitäneet ääntä! Toivottavasti meteli loppui nyt ikuisiksi ajoiksi, eikä siitä ole enää haittaa uudelle asukkaalle.

Tässä muutamia juttuja joita aion hommata uuteen kämppään! Sitten kun on rahaa...


meidän uusi ruokailuryhmä (joka odottaa häkkivarastossa muuttoa)



Ostoslistaan sisältyy myös lisää mattoja, luultavasti hylly, lipasto ja sohvapöytä. Mutta näitä kaikkia ei tulla ihan yhdessä päivässä hankkimaan, kunhan nyt vaan päästään uuteen asuntoon mahdollisimman nopeesti :)

Heipsuli hei <3











3 kommenttia:

  1. Tosi hyvää tekstiä :) terveisin myyyysteerimies vuorten takaaaaaaaaa :)

    VastaaPoista
  2. mäki haluan muuttaaaaa! :D btw meillä on kans toi ruokailuryhmä, osamaksulla net.anttilasta keväällä ostin ja vieläki 6 erää jäljellä :DDDD

    VastaaPoista
  3. No hei mysteerimies, ihanaa kuulla noin positiivista palautetta =)) Toivottavasti luet joskus toistekin olkapääni yli kun kirjoitan ;-)
    Charlotte, toi on kyllä tosi hieno ruokailuryhmä, ainakin se näyttää hirmu siistiltä :) Onko noi tuolit helppo pitää puhtaana, jännittää toi valkoinen väri. Me otetaan ne käyttöön vasta muuton jälkeen, eipä niitä tänne olis järkeä ruveta kasaamaan :)

    VastaaPoista