tiistai 13. joulukuuta 2011

Tattoo fever

Heipodeipo!

Mulla on täällä kaksi kovasti tuskastuttavaa huolenaihetta. Ensimmäinen on uudenvuodensuunnitelmat. Ei ole meinaan mitään tietoa mitä kyseisenä ajankohtana tapahtuu, missä ja kenen kanssa! Olis tosi ihanaa jos sais viettää uudenvuoden rakkaiden ja ystävien seurassa jossain privaatissa paikassa, ei missään nimessä baarissa. Oon nyt kaks viimeisintä uuttavuotta viettänyt enemmän ja vähemmän unohtumattomasti baarissa, joten en mitenkään haluaisi nähdä kolmatta floppia peräkanaa. Näitä kahta edeltävä vietettiin Rukalla, mikä olikin sitten parhaista uusistavuosista parhain! :D

Mutta onneksi joulun suunnitelmien pitäisi olla selkeämpiä. Äiti on pitkästä aikaa kotona, eikä joudu töihin, isä ja pikkusisko ovat kotona, ja ensimmäistä kertaa E tulee viettämään joulua meidän perheen kanssa :) Jännittävää! Aion raahata tämän ateistiretkun joulukirkkoon, vaikka se ei olisikaan kivan kuulonen idea. Mutta kuulemma hän tulee sinne, jos se on mulle tärkeää. Ja onhan se. Kirkossa käyminen nyt vaan kuuluu jouluun. Viime vuonna olin kavereiden kanssa joulukirkossa, ja tekstailin siellä E:n kanssa uudella puhelimella. Ne oli lähteny kavereiden kanssa baariin aattona! Vähän erilaiset arvot meillä, hehe...
Tää kuva on vähintään karmiva. Ei oo helppoa olla joulupukin tytär kun isä on aattonakin töissä.

Mutta nyt aiheeseen! TATUOINTIKUUME!! Mä oon nyt miettinyt omasta mielestäni ihan tarpeeksi kauan tatuointia ja sen ottamista, joten tunnen olevani valmis. Ja en todellakaan aio mennä mihin tahansa tatuoijalle, vaan haluan että mun tatuointini on ihan oikeesti laadukkaan näköinen, eikä semmoinen suttuinen tai muuten vaan halvan näköinen. En haluu joutua korjailemaan sitä. Sen pitää näyttää taideteokselta. Vaatimattomia toiveita, mutta kyllähän sitä nyt pitää saada vaatia laatua, jos kerran on loppuelämäkseen ottamassa merkkiä itseensä! Onko kenelläkään tiedossa ketään hyvää tatuoijaa joka osaa tehdä tosi hyvää jälkeä? Pliis, jos tiedätte, niin suositelkaa! :)



Oon kyllä niin valmis ottaa ton ensimmäisen sulan, tai sit tommosen tekstin ranteeseen, mutta toki eri teksti siihen tulis. Haluaisin jo niin kovasti, mutta haluun ensiks löytää kunnon tatuoijan ja semmosen joka osaa pitää huolta musta kun sattuu... :D 
Mutta jonkun noista otan, se on varma! 

Mutta nyt hyvää yötä kultsipallerot, ja pitäkää peukkuja sen puolesta, että voitais saada uusi kämppä! :) Ja että saatais se tieto jo pian, pian räjähdän jos en saa tietää...
Pus <3












2 kommenttia:

  1. Ihana toi ateistiretku kommentti (täällä huutelee sellanen retku kanssa). Meijän/Mun jouluun kuitenkin kuuluu isovanhempien haudoilla käynti.

    VastaaPoista
  2. Haha ton kommentin pitikin olla semmonen pilke silmäkulmassa heitetty, koska ei tässä itekkään mitään kirkossa alituiseen hyppääjiä olla :D
    Haudoilla käynti on kyllä tosi hieno perinne. Jokaisella on omat tapansa viettää joulua, ja jos se on omasta mielestä mukavaa, niin se on hyvä juttu :)

    VastaaPoista